Kaikenlaista olemme touhunneet. Lähinnä treenailleet agia tyttöjen kanssa, tokoilu jäänyt vähemmäksi ajan puutteen vuoksi.

Kata, Jekku ja Laika: Ihanaa kun kävitte Juhannuksen tienoilla meillä. Oli todella mukava ja kaunis päivä. Tytöt tykkäsi kovasti Silmänisku erityisesti Fiialle tuli aivan ikävä Itku

Laukaassa olemme viettäneet kovasti aikaa, n.½ aina vkosta. Vielä ei Lana ole päässyt kunnolla paimentamaan (laidunnus ei alkanut), mutta väillä vähäsen kun eläimiä on siirrelty. Viimeistään ensi viikolla sitten. Muuten Lana on ollut töissä mukana, Fiiakin välillä (mutta aina ei voinut ottaa mukaan kun saattaa hävitä jonnekkin jos ei koko ajan ole vahtimassa). Lana mukana kaikkien koneiden kyydissä, äipän pieni apuri Hymy

Lana uinut kovasti, Fiia ei vielä ihan uskaltanut kunnolla, pikkaisen mahaa kastanut.

Fiia viime ke harkoissa näytti osaamistaa, ja kyllä on niin kisavalmis kun vain voi olla (vaikka ne kepit vielä hitaat, mutta nopeutunut koko ajan). Mutta helposti herpaantuu keskittyminen radalla, yhden radan tekee kyllä tarkkana, mutta seuraavalla harhailua...

Lanan kanssa käytiin kisoissa Varkaudessa. Kovin kehumista ei ole. Helle sekotti oman pään, että tuloksena kaksi hyl ja yksi 5virh. yli ajalla. Viimesellä radalla unohdin jopa kolmanne esteen kokonaan Nolostunut  Ensimmäisellä esteen jossain keskellä rataa... Kolmannen radan virhe tuli kun kokeilin kepeille haastavaa kulmaa, jonka Lana ihan aloitti oikein, mutta sitten varmaan kiinnitti minuun huomion ja tuli pois kepeiltä Huuto Vaikka minkälaisesta kulmasta harkoissa Lana on mennyt ja vaikka miten (vaikka aloittaa pujottelun ja minä kävelen ohi toiseen suuntaan) niin aina on onnistunut. Hyvä on kokeilla riskillä kisoissa (vaikeita juttuja), koska se on aina eri tilanne ja koira saattaa reagoida eritavalla (niin kuin ohjaajakin). Kuumaa siis oli ja kovin nopeaa ei meno ollut, välillä auton mittari näytti 30 astetta. Saatiin ainakin mukaan ohjaajan palaneet käsivarret Jalka suussa Työn teko helteessä käy, mutta ei agi-kisaaminen. Järvi/lampi kun olisi ollut lähellä, niin olisi Lana saanut vilvoitella, ohjaaja myös.

Näyttelykin lähenee. Laukaassa, jonne olin kummankin ilmoittanut. Saa nähdä mitä tämä tuomari pitää tytöistä, meille ihan uusi.

mutta...

Nähdään agirodussa!

Kaikkien niiden osalta, jotka sinne ovat tulossa Hymy 

Me saavumme paikalle jo la aamuna n. 6.00 ja viivymme pitkälle su iltaan. Lanalla la ainakin kaksi rataa (kolmas jos päästää finaaliin) ja su kumpainenkin osallistuu joukkuekisaan, ovat eri joukkueissa.

Kuvia tulossa...