Muutamat pikkujoulut tulossa...

Oman seuran pikkujouluihin Fiia pääsee mukaan. Lana kuitenkin kuumuisi hallissa niin, että kotona saa sitten jouluna enemmän vaikka herkkuja kuin Fiia. Lana ei halliin pääse vasta kuin ensi vuonna

Kennelliiton virallisia tuloksia odotellaan nyt myönteisin mielin.

 ---

Lisätty 22.12

Lana pääsikin ottamaan osaa pikkujouluihin, hyvä niin. Ei jäänyt harmittamaan. Kun ei agi -treenejä ole vasta kun ensi vuoden puolella.

Mutta nyt vierailu kotona ja huomenna töihin, ja työn ohessa joulua viettämään Laukaaseen/Sumiaisiin. Niin kyllä...Joudun lomittamaan tuonne 5.1 asti joka päivä, tänään alkoi äipän sairasloma, eikä kunnan lomittajia saa näin pyhinä (eikä nyt oikein muutenkaan). Eipä sitä tiedä mitä reissua sitä on ensi vuonna tulossa, että hyvä vaan tehdä töitä sen kun vaan ehtii ja opiskeluilta tohtii.

Lanan ja Fiian kanssa siis joulu lomittamassa. Päivällä ja illemmalla onneksi ehditään joulua viettämään. Tytöt tykkää niin olla mukana töissä, vaikka näin talviaikaan ei paimennushommia kovin ole parsinavetassa (joskus toisella navetalla ja apuna eläinten siirrossa). Tosin tuntuu että kissojen paimennusta (tai paremminkin jahtaamista) on kesäkautta enemmän etenkin Lanan mielestä (hakeutuvat lämpöiseen). Talossa sisällä ihan toimeen tullaan kissojen kanssa, mutta muualla ei todellakaan

HILPEÄÄ JOULUA!

Muistakaahan olla vielä vähän aikaa kiltisti