Fiia teki ensimmäisen 0-tuloksen eilen Varkaudessa. Hyvä Fiia Sijoittumisella ei ollut väliä, kunhan rata kunnolla läpi. Ehkä se siitä alkaa sitten Fiian nollaputki...ainakin toivotaan niin.

Lanan kanssa huh mikä homma. Nimittäin Lana kävi tällä kertaa niin kuumana että. Oli niin kateellinen Fiialle, kun Fiia sai mennä ensin kaksi rataa ja Lana joutui odottamaan autossa. Ja alku menikin sen takia plörinäksi, aikaa kului turhaan, kun Lana meinasi varastaa   ja tuli aivan lähelle estettä ja juuri ja juuri pääsi hyppäämään riman yli ja sen jälkeen vauhtiin lähtö oli ankeaa (mitä olisi ollut normi lähdössä)... Mutta 0-rata, eipä tuo Lanan kanssa mitään uutta. Harmittaa vaan että eihän se voitto olisi kaukana ollut kun aikoja katsoi, nim. se alku oli niin huono (vaikutti seuraaaviin 1-6 esteiden kohdan vauhtiin). Mutta tämän Lanalle anteeksi annan, nimittäin aiemmin meinannut tai varastanut vain kerran/kaksi eli voi melkein sanoa että ei koskaan...

Kaikkea voi tapahtua, oli sitten koira miten varma tahansa, onhan kyseessä kuitenkin eläin eikä kone. Ja olisinhan ohjaaja voinut olla tiukempi, kun huomasi koiran olevan kiivaamalla tuulella mitä yleensä. Mutta hyvähän tämäkin oppia vähän niin kuin kantapään kautta...

Mutta Lanalla palo agilityyn on entistä kovempi. Luulin jo ettei enempää into kasvaisi, mutta kasvaahan se vain.

Nyt treenataan hyppyratoja, koska niillä Lana heikommalla kuin agiradalla (agiradalla aivan huippu). Mutta ei unohdeta kontakti -treeniäkään, ettei se vahva puolisko kärsi.

Raskasta aikaa. Töissä viikolla ja vkl porukoiden tilalla pitää olla myös töissä. Tytöt mukana. Tänään oli Lana koko päivän, vieläkään ei päässyt paimeneen, kun ei saatu elukoita vielä ulos. Ehkäpä ensi viikolla. Mutta töissä mukana muuten kyllä koko päivän.