Harmi!

Ei voida Lanan kanssa osallistua Agirotuun =/

No Fiia -neidin kanssa yritetään pistää parasta, että Lana voi kotipuolessa olla oikein ylpeä ;)

Kivasti meni treenit viime su Fiian kanssa, jolla taukoa pari viikoa koko agista. Mutta mistää saavutuksista ei edes kehdata haaveilla, on Fiia vielä niin raakile. Osin kun en ole ehtinyt panostamaan enemmän Fiiaan, mutta toisaalta vähempi treenaaminen käy Fiialle paremmin. Että noin juuri hyvä =)  Kyllä Fiiakin osaa yllättää, ja luotan Fiiaan ihan siinä missä Lanaankin, no ehkä himpun vähemmän (ainaki agilityssä).

Mutta ihan kiva tällä kertaa lähteä agirotuun vain Fiian kanssa. Viime vuonna olivat kummatkin mukana, mutta Fiia oli vasta alle kisaiän, ja sai osallistua vain joukkuekisaan, josta hieno suoritus ja 2.sija meidän joukkueelle =)

Että kun ei tullut ilmoitettua useammalle radalle, mutta eipä sitä tiennyt että vain yhden koiran kanssa lähtee.

Toisaalta onhan tässä kisoja pitkin loppukesää-syksyä. Lana pitää nyt muutaman viikon levähdyksen ennen suurempia koitoksia =)  Ehtii juoksut loppumaan ennen Tsekin kisoja, ainakin pitäisi.