Niin se talvikin ehti jo tulla Aika rientää aivan huomaamatta...

Eilen Lana toisiaan pääsi taas hallille kurvailemaan Meno oli paikoin oikein ihanaa, mutta asioita oli hieman unholassa tai kamalan innostuksen takia ei oikein keskittynyt tarkoin. Mutta aivan upeaa, kaikki paikat kunnossa ja nyt voi taas jatkaa normaaliin tapaa (tietenkin hieman rennommin näin alussa). 

Aivan erityisen iloinen olen Fiian menoon eilen. Kyllä piti näyttää osaamista, nyt ku Lanakin oli mukana. Fiialla onkin nyt kisatauko, vain tässä kuussa näyttelyt enää.

Lanan kanssa katsellaan tulevia kisa -mahdollisuuksia. Toipui kuitenkin aika ripeään ja lihakuntotreenit (ennen agia) meni todella hyvin. Lepoa täytyy muistaa myös pitää. Nyt Lana on syönytkin säännöllisesti. Joulun aikaan (+osin tammikuu agin osalta) edelleenkin tarkoitus pitää seuraava lepojakso, ennen tulevaa raskasta talvitreenikautta. Marraskuussa kisoja ainakin kolmena viikonloppuna, kaikki aika lähellä.